Miinan ja Manun tarina alkoi vuonna 1982 aapiskirjan myötä. Sen värikkäässä kannessa kissanpennut istuvat komean aapiskukon selässä. Lapset ovat opetelleet kirjaimia iloisen ja hauskan aapisen avulla jo yli 40 vuoden ajan ja samalla päässeet uppoutumaan kissojen satumaailman seikkailuihin kymmenien uusien Miina ja Manu -kirjojen myötä.
Tamperelainen taitelija Teuvo ”Teutori” Koskinen loi Miinan ja Manun todellisten esikuvien mukaan: sukulaisperheessä oli lemmikkeinä kissasisarukset, toinen oranssinruskea ja toinen harmaa. Kirjoissa seikkailevan kissakaksikon luonteenpiirteet, Miinan nokkeluus ja Manun kommellukset, juontuvat näiltä oikean elämän kissoilta. Myös parivaljakon nimet tulevat todellisilta esikuvilta. Kaiken kukkuraksi lemmikkikissojen emolla oli veli nimeltä Sulo, josta tuli tarinoihin kissanpentujen turvallinen ja opettava Sulo-eno. Myös Teutorin perhepiirin nimiä vilahtelee Miinan ja Manun seikkailuissa.
Miina ja Manu asuvat mukavassa mökissään leppoisassa satumaailmassa, joka muistuttaa menneiden vuosikymmenien maalaismaisemaa. Sulo-enon vaateparsi ja punainen avoautokaan eivät ole aivan uusinta mallia. Miinan ja Manun maailmassa ovat vallinneet alusta alkaen samat myönteiset arvot: lämminhenkisyys, ystävyys ja luonnon läheisyys. Turvallisissa tarinoissa on lempeän huumorin sävyttämää opettavaisuutta.
Teutorin laadukas ja taitava kuvitustyö on Miinan ja Manun perusta. Hänen kuvituksistaan on tullut helposti tunnistettavia ja rakastettuja klassikoita, joissa yhdistyvät selkeys, hauskuus, värikkyys ja maalauksellisuus. Teutorin nimestä on tullut laadun tae.
Monikymmenvuotisen taipaleensa aikana kissakaksoset ovat osallistuneet monenlaisiin seikkailuihin ja arkipäivän asioihin. He ovat löytäneet aarteen vanhasta linnasta, käyneet lääkärissä, olleet päiväkodissa ja esikoulussa, kokeneet huimia seikkailuja ja matkanneet ympäri maailmaa. Mikä parasta, olemme saaneet seurata heidän monia opettavaisia luontoretkiään ja oppineet mikä on oikeastaan tärkeintä elämässä: ystävyys ja kaunis käytös muita kohtaan.
Miina ja Manu -kirjojen kuvituksissa ihastuttaa Teutorin taiturimainen kynänjälki. Itse hahmot ovat selkeitä ja värikkäitä ääriviivapiirroksia, jotka vetävät lasten mielenkiinnon puoleensa. Taustamaisemien maalauksellisessa mutta pikkutarkassa siveltimenjäljessä näkyy rakkaus puhtaaseen suomalaiseen luontoon.
Teutorin kuvitustyyli kehittyi ajan saatossa. Aapisessa ja muutamissa varhaisissa kirjoissa seikkailevat palleromaiset pikkukissanpennut muuttuivat myöhemmistä kirjoista tutuiksi sarjakuvamaisiksi piirroshahmoiksi.
Teutori teki kuvitukset kokonaan käsityönä, kynällä ja siveltimellä paperille. Lyijykynäluonnosten pohjalta syntyivät lopulliset mustekynällä tehdyt ääriviivapiirrokset. Hahmojen väritykseen Teutori käytti peitevärejä. Taustoissa yhdistyvät vesi- ja peitevärit, ja viimeistelyssä apuna olivat usein myös puuvärit.
Miinan ja Manun maailmassa yhdistyvät ilo, oppiminen ja huimat seikkailut. Kirjasarjasta lapset löytävät lämminhenkisen maailman, jossa ystävällisyys, huumori ja luovuus kukoistavat.
Lähde mukaan satumaailmaan, joka on ihastuttanut lapsia ja aikuisia sukupolvien ajan!