Syksyisissä uutuuksissa lähdetään koulutielle, liikenteeseen ja metsäretkelle Miinan ja Manun kanssa!

15.8.2018

Syksy on jälleen täällä – samoin päiväkodin ja koulun aloittaminen. Ensimmäiset päiväkotipäivät sekä esikoulun ja koulutaipaleen aloittaminen ovat jännittäviä asioita koko perheelle.

Satukustannuksen syksyn uutuuksissa myös Miina ja Manu lähtevät koulutielle. Älysatukirja Miina ja Manu koulutiellä -kirjassa kissasisarukset ovat jo tarpeeksi isoja aloittaakseen koulun. Opintielle lähdetään yhdessä naapurin Paavo Pupun ja hänen äitinsä kanssa. Kirjassa opitaan kulkemaan liikenteessä turvallisesti ja pohditaan, mitä kaikkea koulumatkalla tulee pitää mielessä. Kirja on toteutettu yhteistyössä Liikenneturvan kanssa.

Miina ja Manu -älysatukirjat ovat painettuja kuvakirjoja, joiden ääninäytellyn sadun voi kuunnella omasta puhelimesta tai tabletista ilmaisen sovelluksen avulla. Lisäksi älysatukirjat sisältävät pieniä yllätyksiä. Lue lisää älysatukirjoista >>

Tämän syksyn uutuuksiin kuuluu myös kaksi vuodenaikaan mainosti sopivaa tehtäväkirjaa. Miinan ja Manun metsäretki -tehtäväkirjassa kissasisarukset lähtevät metsäretkelle Erakko-Hermannin kanssa. Kirja sisältää monenlaisia luontoaiheisia tehtäviä: tunnistamista, yhdistelyä ja paljon väritettävää. Mukavaa yhteistä puuhaa koko perheelle!

Uudessa tarrakirjassa Miina ja Manu liikenteessä, kissasisarukset harjoittelevat liikennesääntöjä kävellen ja pyöräillen. Kirjasta löytyy paljon liikenneaiheisia tehtäviä: sokkeloita, kuva-arvoituksia, ristikoita ja paljon muuta. Tarra-arkin liikennemerkit auttavat oppimisessa ja tekevät siitä erityisen hauskaa!

Tutustu myös Miina ja Manu -esikoulussa -kirjaan, jossa kissasisarukset lähtevät ystäviensä kanssa tutustumaan esikouluun. Esikoulussa opetellaan aakkosia ja numeroita hauskojen leikkien avulla, ja kissasisarukset huomaavatkin, että oppiminen on lystiä puuhaa.

Iloa syksyyn!

Miina ja Manu -äänisadut ovat iloista ajanvietettä

2.7.2018

Mikäpä toisikaan enemmän eloisuutta kuvakirjan hauskaan tarinaan, kuin sen ääninäytelty versio? Äänisadut ovat hauskaa ajanvietettä esimerkiksi pitkille automatkoille tai muihin tilanteisiin, joissa kaivataan iloista ajanvietettä. Lisäksi äänisadut ovat mukavan rauhoittavia ilta-aikaan, jolloin kirjaa voi kuunnella iltasatuna.

Ääninäytelty satu ei tarkoita pelkästään ääneen luettua satua, vaan jokaisella hahmolla on oma äänensä ja luonteensa. Lisäksi äänisadut sisältävät erilaisia ääniefektejä, joiden avulla tarina tempaa mukaansa entistä paremmin.

Miina ja Manu -äänikirjoissa tulee aina mukana painettu kuvakirja. Satua kuunnellaan tuotteesta riippuen joko CD:ltä sekä omasta puhelimesta tai tabletista. Miina ja Manu CD-satuaarteet sisältävät yleensä kaksi kuvakirjaa ja yhden CD-levyn, jolta tarinat löytyvät ääninäyteltyinä. Miina ja Manu -älysatukirjat puolestaan ovat painettuja kuvakirjoja, joita kuunnellaan ilmaisen sovelluksen kautta omasta puhelimesta tai tabletista.

Miina ja Manu -kirjoja voi myös kuunnella äänikirjoina Storytel- ja Elisa-kirja -palveluissa. Lisäksi Elisa-kirja tarjoaa Miina ja Manu e-kirjoja.

Kevään uutuudet vievät maalle ja esikouluun


7.5.2018
Tänä keväänä Miina ja Manu –faneja hellitään uudella kovakantisella yhteispainoksella, Miina ja Manu maalla. Tässä kirjassa yhdistyvät neljä iki-ihanaa satua, joissa matkataan perinteisiin suomalaisiin suvimaisemiin. Miina ja Manu viettävät kesän maatilalla, vierailevat Wanhan ajan markkinoilla, tutustuvat kotiaskareiden tekoon ja lähtevät Erakko-Hermannin kanssa onkimatkalle. Luettavaa riittää siis vaikka vähän pidemmällekin kesälomareissulle! Tutustu Miina ja Manu maalla –kirjaan!

Kevään uutuuksissa lähdetään myös oppimaan, kun kissasisarukset tutustuvat eskariin päivitetyssä kuvakirjassa Miina ja Manu esikoulussa. Tuore painos on ladottu kouluopetuksin uusin mallikirjaimin. Tehtäväkirjassa Opi värit Miinan ja Manun kanssa kissasisarukset tutustuttavat pääväreihin hauskojen väritystehtävien kautta. Lisäksi kirjoitustaitoa voi harjoitella kesäisen Pöllöristikot 5+ -puuhakirjan parissa.

Kevään uutuustuotteet on toteutettu tulevat esikoululaiset mielessä pitäen: kun esikoulu syksyllä alkaa, kaikki voi tuntua uudelta ja vähän jännittävältäkin. Miinan ja Manun kanssa on helppo tutustua esikoulun arkeen ja kurkistaa, mitä kaikkea siellä eskarissa oikein tehdäänkään!

Kevään uutuuksista saat -20% helatorstaihin 10.5.2018 saakka!
Osta tästä omasi: https://miinajamanu.fi/sivu/kohtikesaa/.



Helsingissä 20.–22.4. järjestettävät Lapsimessut lähestyvät jälleen kovalla vauhdilla! Satukustannuksen löydät osastolta 6n69 jokaisena messupäivänä ja pörröiset kissasisarukset Miina ja Manu ovat tavattavissa ja halattavissa osastollamme sekä lauantaina että sunnuntaina klo 10–10:30 ja 12–12:30. Lisäksi Miinaa ja Manua pääsee tapaamaan lauantaina ja sunnuntaina Satuhahmokulkueessa klo 14.

Muutakin hauskaa ohjelmaa on osastollamme tiedossa: tule kanssamme selvittämään Vanhan linnan salaisuus -arvoitusta, josta kaikki osallistujat saavat pienen palkinnon. Arvoitus ratkottavissa koko messuviikonlopun: pe, la ja su. Lisäksi arvomme jokaisena messupäivänä lahjakortin Miina ja Manu -verkkokauppaan: www.miinajamanu.fi.

Tervetuloa tapaamaan meitä osastolle 6n69!
Seuraa Miinaa ja Manua Facebookissa >>

 

Luettavaa kirpeisiin pakkaspäiviin

Talvi on koko Suomessa parhaimmillaan. Aurinko hemmottelee pitkän pimeyden jälkeen ja rapsakat pakkaspäivät houkuttelevat ulkoiluun. Raikkaan talvipäivän jälkeen onkin herkullisen ihanaa käpertyä sohvannurkaan viltin alle lukemaan yhdessä. Satuhetkiä varten kokosimme pakkaspäivään mukavasti sopivia Miina ja Manu -tarinoita.

1. Miina ja Manu Talvirieha

Sydäntalvella on hauskaa lukea talvitarinoita. Tässä kirjassa Miina ja Manu viettävät iloista talvipäivää ystäviensä kanssa. Vauhdikkaan päivän lopuksi nautitaan kuumaa mehua ja muita herkkuja.



Osta tuote verkkokaupasta >>
Miina ja Manu Talvirieha äänikirjana >>

 

2. Miinan ja Manun seikkailu Lapissa

Lähde Miinan, Manun ja Sulo-enon mukaan Lappiin hiihtämään. Seikkailu käy jännittäväksi, kun Manu katoaa lumisateeseen. Onneksi seikkailu päättyy onnellisesti, mutta mitä kaikkea Lapin seikkailulla oikein tapahtuu?

Osta tuote verkkokaupasta >>
Miinan ja Manun seikkailu Lapissa äänikirjana >>

 

3. Miina ja Manu Päivä ja yö

Tässä tarinassa Miina ja Manu ihmettelevät, missä kuu piileksii päivisin ja minne aurinko menee öisin. Erakko-Hermanni kertoo kissasisaruksille vastauksen ja selviääpä siinä samassa muutakin tietoa kuusta, auringosta ja maapallosta.